Aika Eilinen

Aika Eilinen
Vastaava toimittaja:
Timo Simula
Sähköposti: aika.eilinen(at)pp.inet.fi

ae_jhyvisnumero.jpgKeräilyharvinaisuus-lehden ja Aika Eilinen -lehden historiaa

Tammikuussa 1989 ilmestyi Keräilyharvinaisuus-lehden ensimmäinen numero. Lehti oli mustavalkoinen, kirkkaankeltaisella kannella varustettu ja A5-kokoinen. Sivuja lehdessä oli 48.

Näytenumerosta lähtien lehti julistautui keräilyalaa laajasti peilaavaksi julkaisuksi, vaikka monesta asiasta näkyi, että päätoimittaja ja kustantaja Timo Simulan oman keräilyharrastuksen juuret olivat postimerkkeilyssä. Lehti oli uusi aluevaltaus lähinnä postimerkkeilijöille ja postikorttikeräilijöille erilaisia keräilytarvikkeita maahantuovalle ja postimyyntinä kauppaavalle yritykselle, Timo Simula Ky:lle. Lehti ilmestyi Satakunnassa, Kokemäen Kauvatsalla, mutta levisi alusta lähtien ympäri maan. Alkuaikoina lehdellä oli muutamia satoja tilaajia.

Keräilyharvinaisuus-lehden sisältö lunasti varsin pian lupaukset alan laajasta käsittelystä. Lehdessä saivat huomiota postikortit, sarjakuvat, etiketit, keräilylelut, rahat, kirjat, kirjeensulkijamerkit – ja toki myös tuo mainittu filatelia.

Suuri rivi-ilmoitusten määrä oli alusta lähtien leimallista lehdelle. Aluksi lehden tilaajat saivat tilaajaetuna yhden rivi-ilmoituksen jokaiseen lehteen, myöhemmin ilmoituksia sai niin monta kuin halusi. Alusta asti lehdessä oli myös suhteellisen laaja tarjoushuutokauppa, jonka järjesti Oy Huuto-Merkki Ltd.

Keräilyharvinaisuus-lehden koko muutti A4:ksi vuoden 1990 alusta, mutta kannen väri säilyi keltaisena. Samalla lehden ilmestymisrytmiksi vakiintui kuusi numeroa vuodessa.

Pikku hiljaa Keräilyharvinaisuus-lehden sivumäärä kasvoi, 60-sivuisista lehdistä tuli arkipäivää 90-luvun puolivälissä. Lehden jutut monipuolistuivat ja kuvitusta lisättiin, myös ulkoasu ja käytetty paperilaatu paranivat. Sivuille ilmestyi yhä enemmän uutisia, alan kirja- ja lehtiarvosteluja sekä henkilöhaastatteluja.

Vuoden 1994 alussa lehti luopui perinteisestä keltaisesta kansipaperistaan, mutta väri säilyi. Nyt se tuli paperin sijaan painoväristä. Uudistuksen yhteydessä lehti sai uuden nimiölogon, joka tosin oli käytössä vain mainitun vuoden ajan.

Vuonna 1995 Keräilyharvinaisuus sai uuden nelivärikannen, jossa komeili uusi logo sekä oravamaskotti, joka sai lukijakilpailussa nimen Terho Tammi. Lehti alkoi päivittää lukijoiden avulla vanhimpien suomalaisten paikkakuntakorttien listaa.

Varsinainen harppaus nykyaikaan lehden tekemisen tekniikassa tapahtui huhtikuussa 1996, jolloin Keräilyharvinaisuus-lehti hankki oman, nykyaikaisen sivunvalmistusjärjestelmän. Vuoden toisesta numerosta lähtien lehden sivut siirrettiin painoon valmiina sähköisessä muodossa. Uusi järjestelmä mahdollisti värien käytön aikaisempaa selvästi edullisemmin. Niinpä värisivujen määrä lähti lehdessä hitaaseen, mutta selvään kasvuun. Lehden ulkoasuun uusi tekniikka toi huomiota herättävän parannuksen.

Lehden sivumäärä vakiintui 90-luvun jälkipuoliskolla keskimäärin 68 sivuun. Tuohon aikaan lehden postimerkkeilyssä olleet juuret olivat jo hyvin taka-alalla. Keräilyn ohella monenlaiset kulttuurihistoriaa sivuavat jutut olivat lehdessä arkipäivää. Vuonna 1997 lehti pääsi myyntiin Rautakirjan Lehtipisteisiin. Tämä toi paljon uusia mahdollisuuksia lehden levikkityöhön. Näihin aikoihin Keräilyharvinaisuudella oli runsaat puolitoista tuhatta tilaajaa.

2000-luvun alussa lehden tekemistä alkoivat enenevässä määrin haitata päätoimittajan leipätyökiireet, seuraavana vuonna tilanne vain paheni. Lehden ilmestymistahti muuttui neljään numeroon vuodessa.

Kun lehti oli jo pitkään sisältänyt kulttuuriperintöön, historiaan sekä vanhoihin tavaroihin, ilmiöihin ja elämäntapaan liittyviä kirjoituksia, oli aika muuttaa nimeä. Vuoden 2001 alusta lehti oli nimeltään Aika Eilinen, joka ehkä paremmin kuvasi muuttunutta sisältöä.

Vuonna 2002 Aika Eilinen oli tiensä päässä. Siviilissä kahden paikallisen lehden päätoimittajana toimineen Timo Simulan oli annettava periksi, kun aika ei riittänyt kaikkeen. Vuoden 2001 viimeinen numero ilmestyi vasta keväällä 2002. Se oli järjestyksessä 74. – ja se jäi lehden viimeiseksi.

Copyright Timo Simula 2011