Jameksia ja 70-luvun ajankuvaa

Tiistai 16.8.2011 klo 20.43 - Timo Simula

Heinäkuun helteillä poikkesin Heinolassa, johon oli koottu yksi kesän mielenkiintoisimmista näyttelyistä: James päällä joka säällä. Kyse oli tietenkin James-farmarihousujen historiaa valottavasta näyttelystä.

Jameksille oli varattu Heinolan kaupunginmuseosta yksi reilunkokoinen huone. Lisäksi pienessä sivuhuoneessa saattoi katsella James-farkkujen vanhoja elokuva- ja televisiomainoksia.

Näyttely oli todella kiinnostava. Esillä oli farkkuja ja muita vaatekappaleita eri vuosikymmeniltä. Kaikki olivat heinolalaisen Mattisen Teollisuus Oy:n valmistamia. Yrityksen ja farkkujen historiaa esiteltiin monesta eri näkökulmasta. Mielenkiitoisemmasta päästä olivat tiedot liike- ja tuotemerkeistä ja niiden käyttöajoista. Myös vanhaa mainosaineistoa oli hyvin esillä. Näyttelyn herätti monia muistoja.

Sivuhuoneessa, jossa vanhat mainosfilmit pyörivät, oli seinällä lisää vanhoja farkkuja. Niiden katseleminen oli kuitenkin hankalaa, koska niitä ei pystynyt katsomaan häiritsemättä filmejä katselevia näyttelyvieraita. Näyttely kärsi selvästi tilanpuutteesta.

Kiusallista oli, että näyttelykokonaisuus oli hajasijoitettu peräti kolmeen eri rakennukseen saman kadun varrelle. Taidemuseolle oli koottu 60-70-lukujen kuvataidetta ja viereisessä WPK:n talossa oli ajankuvanäyttely 60-70-lukujen kodin sisustuksesta. Edellinen ei ollut järin kiinnostava, mutta jälkimmäinen tyydytti komeasti nostalgianälkää.

James-näyttely olisi mahtunut mainiosti taidemuseon isoon saliin, jos kuvataidenäyttely olisi jätetty pois. Näin kokonaisuus olisi ollut sopivasti kahdessa viereisessä rakennuksessa. No, ehkä farkkuja ei voinut tuoda taidemuseoon.

Eniten jäin näyttelyssä kaipaamaan julkaisua, kunnon kirjaa Jamesten historiasta. Se olisi ehdottomasti pitänyt julkaista näyttelyn yhteydessä. Tutkimustyön myötä aineistoa kirjaan olisi ollut. No, toivottavasti tällainen kirja saadaan myöhemmin.

Näyttely on auki 18. syyskuuta 2011 asti. Kannattaa poiketa.

Piirustikku oli 70-luvun hittilahja

Sunnuntai 15.5.2011 klo 17.25 - Timo Simula

Suomalaisten elintaso oli kohonnut melkoisesti 1970-luvulle tultaessa, mutta nykymittapuulla elämä oli kuitenkin vaatimatonta. Leikkikalujen ja muiden lasten tavaroiden määrä oli useimmissa perheissä rajallinen. Leluja ostettiin lähinnä joulu- ja syntymäpäivälahjoiksi.

Muistan hyvin, kuinka 70-luvun alkupuolen ja puolivälin vuosina televisio valjastettiin markkinoimaan joulun hittilahjoja. Huokuttelevia mainoksia esitettiin kai sitten Mustan orin, Lassien, Vaahteramäen Eemelin ja Pätkiksen mainostauoilla. Jonakin vuonna joulun hitti oli Luikero - outo, siiman avulla liukerteleva karvamato. Jonakin toisena vuonna kaikkien piti saada piiruslevyjä, joilla oli helppo piirtää vaikka mitä hahmoja. Myös silitettävät kangasvärit valtasivat markkinat jonakin vuonna.

Itse muistan, että mieleni teki joululahjaksi televisiossa ahkerasti mainostettua Piirustikkua. Jos pitäisi veikata, minä vuonna tuota uutuutta markkinoitiin, veikkaisin vuosia 1973-75. Sain kuin sainkin tuon kiehtovan suhdepiirtimen, jolla pystyi kopioimaan, suurentamaan ja pienentämään piirustuksia, karttoja ja vaikka mitä. Tuohon aikaan ei oltu vielä kuultukaan kopiokoneista, joilla pystyisi suurentamaan ja pienentämään kuvia. Yksinkertainen suhdepiirrin oli siis melkoisen mullistava. Se ei ollut varsinainen lelu, pikemminkin tieteellinen väline.

Käytännössä Piirustikku oli kömpelö, sillä oli hankala saada aikaan siistiä jälkeä. Tai sitten se olisi vain vaatinut vakaata kättä, mitä minulla ei ollut.

Piirustikkua markkinoi Suomessa helsinkiläinen Finnovation. Mutta oliko Piirustikku suomalaista alkuperää vaiko amerikkalainen lisenssituote? Sen varressa joka tapauksessa luki englanninkielinen nimi Sketch-A-Graph. Suomessa niitä kuitenkin valmistettiin.

Kuka muistaa Piirustikusta - tai muista 70-luvun hittijoululahjoista enemmän? Tähän sopii kommentoida.

Esso innosti postimerkkien pariin

Sunnuntai 24.4.2011 klo 19.08 - Timo Simula

1970-luvun alku oli huoltoasemien kylkiäisten kulta-aikaa. Autoilijat tottuivat saamaan jokaisen tankkauksen yhteydessä jotakin kaupan päälle, oli se sitten taulumainen kuva antiikkisesta autosta, keräilykolikko tai vaikka kuponki, joita tarpeeksi keräämällä sai pesuainetta tai talouslasia.

Esso keksi ilmeisen edullisen, mutta taatusti pikkupoikiin, ja miksei tyttöihinkin, vetoavan kylkiäiskampanjan. Huoltoasemat jakoivat jokaiselle 20 litraa tankanneelle postimerkkipussin, jossa oli neljä postimerkkiä ympäri maailman. Punaiset, postimerkkien hammastuskuviolla varustetut pussit olivat jännittäviä. Koskaan ei tiennyt, mitä merkkejä pussista paljastuu.

Ties kuinka monen suomalaislapsen postimerkkeilyinnostus sai alkunsa Esson kampanjasta. Itsekin olin tuon kampanjan uhri, postimerkkejä keräsin toistakymmentä vuotta ja filateliasta en ole päässyt irti vieläkään, vaikka moni muu keräilyharrastus onkin sen ohi kiilannut.

Postimerkkipussien ohella Esso jakoi keräilytaskuja, joissa merkkejä saattoi säilyttää. Sen lisäksi tarjolla oli pikkurahalla postimerkkien keräilyalbumi, joka ainakin minulle toimi ensimmäisenä maantiedon kirjana. Postimerkeille 64-sivuisessa kansiossa oli tilaa vain vähän, mutta kirjanen esitteli ansiokkaasti maailman maat ja niiden nimien kirjoitusasut. Näin nuorikin keräilijä pystyi selvittämään, mistä maasta mikäkin merkki oli peräisin. Tavattoman mielenkiintoisia olivat myös eri maiden pinta-ala- ja väkilukutiedot, rahayksiköt ja vientituotteet. Kaikki maat oli myös kuvattu pelkistetyillä kartoilla.

Postimerkkikampanjan alkamisajasta sen paremmin kuin kestostakaan en osaa antaa yksityiskohtaisia tietoja. Valistunut arvioni on, että ainakin vuonna 1971 kampanja oli voimassa. Mainittakoon, että kampanjaan liittyvä postimerkkialbumi on painettu Länsi-Saksassa vuonna 1971.

Lähteet: Postimerkkejä koko maailmasta, Esso, 1971. Jukka Vesterinen: Huoltoasemakirja, Alfamer 2009

Mattisen mainioita - vanhan kaupan varastoa

Torstai 7.4.2011 klo 22.24 - Timo Simula

Porilaisella itsepalvelukirpputorilla silmiini sattui kasa vaatteita. Ihme kyllä, sillä vaatteet ovat yleensä se viimeinen asia, jota jaksan kirpputorilla penkoa. Ne ovat yleensä vain tiellä, kun aarteita on piilotettu niiden taakse.

No nämä olivat erilaisia vaatteita. Ilmiselvästi myyntiin oli tuotu kasa vanhan kaupan varastoa. Oli hiihtohousuja, ulkoilutakkeja, verkkopaitoja, raappahousuja, sukkia - ja farkkuja. Aika vanhaa tavaraa, ehkä pääosin 60-luvulta.

Olipa kasassa James-farkkuja ja -farkkutakkejakin. Niille hinnaksi oli pantu 4 euroa kappale, muille vaatekappaleille yleensä 1 euro. Jokin päässä naksahti ja tein kaupat. En muista ennen ostaneeni vaatteita kirpputorilta. Koot olivat tietysti mitä sattuu, mutta en ostanutkaan niitä pukeutuakseni.

Lankesin muutamiin James-farkkuihin, jotka vaikuttivat oikeasti vanhoilta. Kasaan otin myös hienot Ylläs-farkut. Mitäkö näillä teen? En tiedä, mutta syntyi niiden ansiosta näille sivuille pieni kirjoitus Jameksista.

Eikö siinä ollut tarpeeksi syytä?

Sateenvarjon arvoitus

Tiistai 29.3.2011 klo 20.55 - Timo Simula

Aika Eilinen -nettisivuston nimiöpalkissa on kuvattuna pieni, hauskannäköinen lasiesine: kokoontaitettu sateenvarjo. Esine on 9 senttiä pitkä ja se on todellakin valmistettu lasista. Lisäksi kahvaosan ympärillä on metallinen panta.

Kun ostin sateenvarjon, luulin sitä koriste-esineeksi. Se on kuin karamelli, kaunis muodoiltaan ja väreiltään. Melkein vastustamaton. Esinettä tarkemmin tutkiessani haistoin hajuveden tuoksun. Samassa tajusin, että kyseessä on vanha hajuvesipullo. Parfyymia on annosteltu kahvaosalla, jonka päässä on pieni reikä. Kahvan ja pullo-osan tiivisteenä on korkkia.

Kun tajusin, että sateenvarjo olikin käyttöesine, ihastukseni sen kun kasvoi. Olipa hajuvedelle tehty kaunis pakkaus.

Yritin etsiä vastaavia hajuvesipulloja netistä, mutta menestykseni oli huono. Yhden vähän samamankaltaisen löysin, mutta vaikutelmaksi jäi, etteivät tällaiset pullot aivan tavanomaisia ole.

Sateenvarjossa ei ole mitään alkuperämerkintöjä, mutta rohkenisin veikata, että se on Euroopassa tehty. Todennäköisesti 1900-luvulla, ja ennen toista maailmansotaa.

Hyvä lukija, tiedätkö sinä enemmän tästä esineestä ja sen alkuperästä? Tai vastaavista hajuvesipulloista. Kerro ja kommentoi.

Tietoa ja tunteita tarjolle

Lauantai 26.2.2011 klo 12.08 - Timo Simula

Pitkään kypsyttelemäni ajatus Aika Eilinen -lehden paluusta nettisivujen muodossa on nyt totta. Nettisivut ovat jonkinlaisella alulla – vain sisältöä puuttuu. On ehkä uskaliasta avata puolivalmiit sivut, eihän keskeneräistä työtä saisi esitellä. Toisaalta nettisivut eivät tule koskaan kokonaan valmiiksi, vaan elävät koko ajan.

Moni on vuosien varrella haikaillut Aika Eilisen perään. Epäilemättä lehti on jäänyt monen mieleen. Tämä sivusto tuo tarjolle jotakin samaa kuin edesmennyt lehtikin. Toivon, että vanhaan viehtyneet saavat näiltä sivuilta elämyksiä.

Todennäköisesti näillä sivuilla nähdään joitakin Aika Eilinen ja Keräilyharvinaisuus-lehdissä vuosien varrella julkaistuja juttuja. Pääpaino tulee kuitenkin olemaan uusissa jutuissa. Myös lukijat voivat tarjota sivuille sopivia kirjoituksiaan julkaistavaksi.

Tarkoituksena on tarjota kulttuuriperinnön ystäville tietoa, mutta myös muistoille ja tunnelmille on sivuilla sijansa.

Kaikenlainen palaute sivuista on enemmän kuin suotavaa. Tervetuloa mukaan kaikki vanhat ja uudet lukijat.

Superpallomuistoja 70-luvulta

Lauantai 26.2.2011 klo 10.35 - Timo Simula

Joitakin vuosia sitten törmäsin porilaisella kirpputorilla tavaroihin, jotka vanhoista hintalapuista päätellen olivat paikkakunnalla menneinä vuosikymmeninä toimineen lelukaupan jäämistöä. Koska kyse oli selvästi ylijäämätavaroista, ei erässä ollut varsinaisia aarteita. Olipahan tavaraa, joka ei aikanaan ollut mennyt kaupaksi; osa sen vuoksi, ettei se kiinnostanut ostajia, osa varmasti siksi, että sitä oli varastossa liikaa.

Jotain mielenkiintoista toki löysin. Myynnissä oli pieniä pusseja, joihin oli pakattu kolme värikästä superpalloa kuhunkin. Pallot olivat juuri sitä mallia, joita itse pidän aitoina superpalloina: läpikuultavia palloja, joiden sisällä kiemurtelee värikäs spiraalinauha.

Muistot ensimmäisistä superpallokokemuksista tulvahtivat mieleen – ja olihan niitä palloja pakko ostaa.

Hi-bouncing ball -otsakkeella varustetussa myyntipakkauksessa näytetään, kuinka superpallo pomppaa yli omakotitalon ja kirkontornin. Pakkauksen takana on ohjeita pallotteluun. Sieltä selviää myös, että nämä pallot on valmistettu Japanissa. Aitoja ja alkuperäisiä superpalloja ne eivät siis ole. Pakkaus lienee peräisin 70-luvun alkupuolelta.

Superpallot syntyivät vuonna 1965, kun kalifornialaisen kemistin, Norman Stingleyn keksimää synteettistä kumia alettiin käyttää villisti pomppivien pallojen valmistuksessa. Amerikassa superpalloista, joita markkinoitiin nimellä Super Ball, tuli vuoden 1965 kesän ja syksyn suurin villitys.

Mutta milloin superpallot tulivat Suomeen? Tähän kysymykseen en osaa vastata, mutta ehkä joku lukijoista voi auttaa. Omaan elämääni superpallot tulivat luultavimmin 1970-luvun alussa tai alkuvuosina. Silloin pompoteltiin nimenomaan näitä, hauskan näköisiä japanilaisia palloja.

Lähteet:

http://www.ideafinder.com/history/inventions/superball.htm

http://en.wikipedia.org/wiki/Super_Ball